NexStaff

08/04/2013

/// Kunnat kiittävät Seuturekryä – sijaisjärjestelmän teho ja edullisuus vakuuttavat

Kun työntekijä sairastuu, täytyy tehtävästä riippuen löytää sijainen joko pian tai heti. Erityisesti nopeus korostuu kuntien sosiaali- ja terveystoimessa, jossa sijaisen nopea löytyminen on katkeamattoman palvelutuotannon kannalta välttämättömyys.

Perinteisessä toimintamallissa esimies alkaa sijaistarpeesta kuultuaan selata muistivihkoaan, soitella sijaisehdokkaille, pohtia työsopimuksen tekoa, välittää tietoja palkanlaskentaan ynnä muuta – kaikki toistuvia rutiineja, jotka on pakko hoitaa. Ja tähän kuluva aika on pois muusta toiminnasta, tehokkaasta johtamisesta.

Seuturekry on erityisesti kunnallisten organisaatioiden sijaishallintaa varten kehitetty järjestelmä ja palvelupaketti, joka yksinkertaistaa ja nopeuttaa sijaisten löytämistä. Ja mikä vielä parempaa, se laskee koko prosessin kustannuksia merkittävästi.

”Seuturekry on osakeyhtiö, jonka osakkaiksi kunnat liittyvät ottaessaan palvelun käyttöönsä”, kertoo Seuturekry Oy:n toimitusjohtaja Jaana Jantola. ”Yhtiö tuottaa voittoa omistajilleen palvelun edullisuuden kautta.” Seuturekry toimii sekä sijaisten pääasiallisena työnantajana että sijaisia välittävänä palveluntarjoajana.

Yksinkertaisuudessaan palvelu toimii siten, että tullessaan Seuturekryn osakkaaksi kuntaorganisaatio saa käyttöönsä järjestelmän käyttöoikeudet ja voi ruveta tilaamaan Seuturekryn kautta sijaisia. Sijaisen kelpoisuusvaatimukset, sijaisaika ja muut tarvittavat tiedot syötetään järjestelmään, minkä jälkeen Seuturekry hakee tietokannasta sopivat ehdokkaat. Seuturekryn sijaisrekisterissä on tällä hetkellä 2500 haastateltua työntekijää, ja lisää tulee kaiken aikaa. Sijaisehdokkaat saavat tiedon avoimesta paikasta tekstiviestinä, millä varmistetaan sijaisen nopea löytyminen.

Kun toimeksiantaja on hyväksynyt sijaisen, Seuturekry huolehtii lopusta. Työntekijällä on järjestelmässä omat sivunsa, jonne hän syöttää tehdyt tunnit ja muut tarpeelliset tiedot.

Kaikki Seuturekryssä mukana olevat kuntaorganisaatiot Hämeen, Lahden, Forssan ja Keski-Uudenmaan alueilta ovat vakuuttuneita palvelun laadusta ja edullisuudesta, vaikka nämä kaksi eivät yleensä välttämättä kohtaa. Asia on varmistettu sisäisin auditoinnein: yksikään kunta ei pystyisi omin voimin tuottamaan samaa palvelua yhtä edullisesti kuin Seuturekry sen tarjoaa. Sijaistilausten täyttöaste vuonna 2012 oli 91% - tällaiseen lukuun ei ole päästy millään muulla menetelmällä.

– Rekrytoivan esimiehen kannalta suurin työtaakan väheneminen saavutetaan sillä, että palvelun kautta on lähes aina saatavilla pätevä ja luotettava sijainen ilman viiveitä, kertoo Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalveluista vastaava palvelujohtaja Marja-Liisa Akselin. –  Olemme olleet todella tyytyväisiä Seuturekryyn, kun vertaa aikaan ennen sitä. Seuturekry on koko ajan kehittänyt prosessejaan ja asiakkaat on otettu mukaan kehittämiseen – siis meidät, Akselin tiivistää.

Seuturekryn teknisenä alustana toimii NexStaff –rekrytointijärjestelmä, josta on yhteydet työvoimahallinnon sivuille (www.mol.fi) ja Populus-, Proe- ja Titania-järjestelmiin, joita käytetään kunnissa henkilöstön palvelusuhdetietojen ylläpitoon, laskutukseen ja työajansuunnitteluun. Nexstaff voidaan integroida asiakkaan tarpeen mukaan myös muihin henkilötieto- ja prosessinohjausjärjestelmiin.

Lisätietoja:

www.seuturekry.fi

http://www.nextime.fi/FI/uutiset/nexstaff.html