Uutiset
/// Kansallinen Opintohallinnon viitearkkitehtuuri tukee Oppijan verkkopalveluita
21.01.2013
Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut osana Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe) erillishankkeen, jonka päätösseminaari pidettiin marraskuussa 2012. Tämä Kansallisen Opintohallinnon viitearkkitehtuurin luomiseen tähdännyt hanke (KOHVI) tuki paitsi SADe-ohjelmaa, myös Oppijan verkkopalvelun kehittämistä.
/// Helmi Uutisissa!
20.01.2013
”Eipä me juuri lintsata. Tai siis ei ollenkaan. Täällä pääsee aika huonosti pinnaamaan koulusta, koska se huomataan heti Helmi-järjestelmässä. Eihän siitä kukaan tietenkään tykkää”.
/// Ensimmäiset OPS2016-luonnokset julkaistu kommentoitavaksi
08.01.2013
OPS2016-työ on käynnistynyt vaiheittain vuoden 2012 aikana, ja kommenttikierroksen pohjalta käynnistyvä oppiainekohtaisten perusteiden valmistelu alkaa keväällä 2013. Opetustyö uudistettujen opetussuunnitelmien mukaan käynnistyy koko maassa elokuussa 2016.
/// Uudet nextime.fi -sivut avattu
02.01.2013
Sivustomme teknologia-alusta vaihtoi, jatkossa tuotteiden omat sivut pääroolissa